keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kuvia pennuista

Huhhuh mikä kuume minulle nousi heti sunnuntai-iltana. Luulisi ettei ainakaan mikään koirakuume ole kun talo täynnä pentuja! :D Tänään on ensimmäinen päivä oikeastaan kun jaksaa yhtään peiton nurkkaa raottaa ja tämän takia ei ole päivityksiä tullut ja sähköposteihinkaan en ole ehtinyt vastaamaan. Onneksi äiti on kuitenkin kaikki päivät kotona ja pentuihin rakastunut 9-vuotias pikkuveljeni on ollut päivät koulun jälkeen vahtimassa, että pennut pääsevät tissille.


En jaksa nyt hirveän pitkästi sepostaa pennuista, mutta lisään vielä pennusta kuvia loppuun. Synnytys meni kaiken kaikkiaan hyvin, pennut ovat ahneita maidon päälle ja kaikkien painot ovat alkaneet nousta tasaisesti. Olen tainnut joillekkin sanoa syntymäpainot huolimattomuuksissani väärin, mutta tähän lisään kaikkien oikeat painot. Tänä aamuna otin kuvat pennuista eli ne ovat kuvissa siis melkein kolmen vuorokauden ikäisiä.

"Eka" -poika syntyi nimensä mukaisesti ensimmäisenä ja on kaikista ruskein. Syntymäpaino 260 grammaa.

Eka
Eka

Kirppu on ainoa tyttö ja kaikista pienin. Neitokaista pitää monesti auttaa tissille, kun pojat isompina tönivät sen aina vahingossa pois. Kirppu painoi syntyessään 190 grammaa.


Kirppu

Kirppu

"Täplän" tunnistaa otsan päällä olevasta ruskeasta täplästä. Syntymäpaino myös 260 grammaa.

Täplä

Täplä

"Kaksonen" syntyi tälpän kanssa ihan peräkkäin ja värityskin on todella samanlainen kuin sillä. Syntymäpaino tälläkin pojalla 260g

Kaksonen
Kaksonen




"Vaalea" -poika on ihan kauhea syöppö ja reilusti isoin koko pesueesta. Painoa possulla oli syntyessään 320 grammaa.

Vaalea
Vaalea







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti